Harmittaa, kiukuttaa, ärsyttää ja mitähän muuta vielä. Oli taas olemassa hyvä suunnitelma, mutta pieleen meni. Pitkäkestoiseksi intoutunut perinnetauti flunssa kuumeineen sotki suunnitelmat. Joten ei lähtöä kotia Pohojammaalle, vaan pelkkää sisällä rykimistä.
Todellisuudessahan tämä on pieni pettymys, vaikka reissua olin odottanutkin. Maailma ei tähän kaadu, saan toipua rauhassa hiirimökillä vietettävää hiihtolomaa varten ja Timo ja Muttu keksivät kyllä viikonloppuna taatusti muuta hauskaa tekemistä. Nytkin ovat lennokkikerhossa ja seurakunnan talviriehassa. Huomiseksi on sovittu hiihtoretki Millan kanssa. Ainoa siis jota tympii olen minä.
Näitä viimeisiä terapiaistuntoja varten olen saanut kotitehtäväksi analysoida nykyistä tapaani reagoida suututtaviin tai pettymystä aiheuttaviin tilanteisiin. Ilokseni voin todeta pientä edistystä tapahtuneen. Aikaisemmin tilanteet kyllä kuuluivat ja näkyivät kaikille, jotka noin suunnilleen samassa kinkeripiirissä sattuivat olemaan. Viimeksi töissä mutisin hammasta purren suunnitelmani sotkeneelle toivovani hänen uineen upoksiin. Valitettavasti viestin kuuli vain ns. viaton sivullinen, joka mielenkiintoisia reagointejani tuntematta taisi vähän säikähtää. No, jos tässä kohdassa onkin vielä kasvun varaa, niin suunntelmien laatiminen on helpottanut paljonkin.
Olihan tässäkin reissussa vielä mahdollisuus siirtää alkuperäisen suunnitelman perjantainen lähtö suunnitelmaksi b ja lähteä vasta tänään lauantaina, hyvin olisi ehtinyt. Aikaisemmin olisin tehnyt vähintään kolme suunnitelmaa perjantain lähtöä varten, riippuen siitä olisiko lähtö tapahtunut a ) aamulla b) muuten ennen puoltapäivää tai c) iltapäivän puolella. Koska olisihan sitä pitänyt sitten suunnitella pysähdykset ja ruokatauot ja kaikki muukin matkalla tapahtuva sen mukaan. Miten niin pitäisi elää ja mennä tilanteen mukaan? Kuka hölmö,mihinkään varautumaton idiootti tuommoisia juttuja keksii? Eihän noin voi elää. Parin vuoden terapiatuntien jälkeen totean, että kappas vaan, voi sittenkin ja pääsee paljon vähemmällä "ressillä". Mutta älkää pelätkö, ei meikäläisestä koskaan mitään huoletonta hulttiota saa. Kyllä jotenkin pitää tietää, mitä tapahtuman tulee, varsinkin jos tapahtumat vielä ovat joidenkin toisten kanssa sovittavia. Spartalainenhan luottaa vain itseensä ja pessimisti ei pety.
Suunitelma ei siis toteutunut. Niinpä ärsyttää, kiukuttaa, harmittaa, surettaa. Mutta nyt tunteille on taas nimet ja selkeä syy. Mutta tunteista huolimatta en ole huutanut, vielä, kitapurjeet lepattaen kenellekään, astiat ovat ehjiä, enkä yllättäen, ole myöskään syönyt levyllistä tai paria suklaata. Selkeitä terveen(?) merkkejä. Tai sitten flunssa vaivaa vielä niin paljon, että suuriin tunnereaktioihin ei ole kertakaikkiaan voimavaroja, eikä suu maista hyvää suklaata.
