Pettymyksen suunnittelua

Harmittaa, kiukuttaa, ärsyttää ja mitähän muuta vielä. Oli taas olemassa hyvä suunnitelma, mutta pieleen meni. Pitkäkestoiseksi intoutunut perinnetauti flunssa kuumeineen sotki suunnitelmat. Joten ei lähtöä kotia Pohojammaalle, vaan pelkkää sisällä rykimistä.

Todellisuudessahan tämä on pieni pettymys, vaikka reissua olin odottanutkin. Maailma ei tähän kaadu, saan toipua rauhassa hiirimökillä vietettävää hiihtolomaa varten ja Timo ja Muttu keksivät kyllä viikonloppuna taatusti muuta hauskaa tekemistä. Nytkin ovat lennokkikerhossa ja seurakunnan talviriehassa. Huomiseksi on sovittu hiihtoretki Millan kanssa. Ainoa siis jota tympii olen minä.

Näitä viimeisiä terapiaistuntoja varten olen saanut kotitehtäväksi analysoida nykyistä tapaani reagoida suututtaviin tai pettymystä aiheuttaviin tilanteisiin. Ilokseni voin todeta pientä edistystä tapahtuneen. Aikaisemmin tilanteet kyllä kuuluivat ja näkyivät kaikille, jotka noin suunnilleen samassa kinkeripiirissä sattuivat olemaan. Viimeksi töissä mutisin hammasta purren suunnitelmani sotkeneelle toivovani hänen uineen upoksiin. Valitettavasti viestin kuuli vain ns. viaton sivullinen, joka mielenkiintoisia reagointejani tuntematta taisi vähän säikähtää. No, jos tässä kohdassa onkin vielä kasvun varaa, niin suunntelmien laatiminen on helpottanut paljonkin.


Olihan tässäkin reissussa vielä mahdollisuus siirtää alkuperäisen suunnitelman perjantainen lähtö suunnitelmaksi b ja lähteä vasta tänään lauantaina, hyvin olisi ehtinyt. Aikaisemmin olisin tehnyt vähintään kolme suunnitelmaa perjantain lähtöä varten, riippuen siitä olisiko lähtö tapahtunut a ) aamulla b) muuten ennen puoltapäivää tai c) iltapäivän puolella. Koska olisihan sitä pitänyt sitten suunnitella pysähdykset ja ruokatauot ja kaikki muukin matkalla tapahtuva sen mukaan. Miten niin pitäisi elää ja mennä tilanteen mukaan? Kuka hölmö,mihinkään varautumaton idiootti tuommoisia juttuja keksii? Eihän noin voi elää. Parin vuoden terapiatuntien jälkeen totean, että kappas vaan, voi sittenkin ja pääsee paljon vähemmällä "ressillä". Mutta älkää pelätkö, ei meikäläisestä koskaan mitään huoletonta hulttiota saa. Kyllä jotenkin pitää tietää, mitä tapahtuman tulee, varsinkin jos tapahtumat vielä ovat joidenkin toisten kanssa sovittavia. Spartalainenhan luottaa vain itseensä ja pessimisti ei pety.

Suunitelma ei siis toteutunut. Niinpä ärsyttää, kiukuttaa, harmittaa, surettaa. Mutta nyt tunteille on taas nimet ja selkeä syy. Mutta tunteista huolimatta en ole huutanut, vielä, kitapurjeet lepattaen kenellekään, astiat ovat ehjiä, enkä yllättäen, ole myöskään syönyt levyllistä tai paria suklaata. Selkeitä terveen(?) merkkejä. Tai sitten flunssa vaivaa vielä niin paljon, että suuriin tunnereaktioihin ei ole kertakaikkiaan voimavaroja, eikä suu maista hyvää suklaata.

Vielä kerran... ja ensimmäisen kerran

...kuuntelen digiboxiin joululta jääneitä erilaisia joululaulu ohjelmia; Maailman Kauneimmat joululaulut ja Vantaan Martinsalissa pidetyn Jouluntähdet konsertin musiikkia. Jouluradiohan lopetti viime yönä lähetykset. Harvinaisen vähän tänä vuonna muuten joululauluja kuuntelinkin. Ehkä tänä vuonna ei ollut pakko.

Pakko ei ole ollut myöskään viedä vielä kuusta ulos. Tai mä olisin jo paiskannut sen partsilta alas, mutta taloudessa asuva neitokainen vastusti sitä sanoen, että loma loppuu ja joulu loppuu, eikö mitään kivaa jää. Kuusi jäi.

Varsinaisesti tässä vaiheessa vuotta kai palataan vielä kerran miettimään mennyttä vuotta. Hyvällä onnella uskaltaa vähän arvailla tulevaakin. Toisaalta mun elämän vois tiivistää pariin lauseeseen: Vastoin kaikkea todennäköisyyttä selvisin viime vuodesta hengissä, samoin lähipiiri. Ja tulevan suhteen paras lienee asennoitua peruspessimistien johtoajatuksella; Pessimisti ei pety. Loistavimmat versiot, jotka kokoavat nämä yhteen ovat facen puolella olleet jutut. Jotka siis voi nyt vielä kerran vilkaista tästä.

tai oikeastaan, koska nimenomaan en ole oppinut niistä mitään, niin joudun toistamaan ne vuonna 2013.

Toivon ja luottamuksen täyteistä vuotta 2013 Sinulle!
(kuva Kirkko Suomessa)

Tuon ensimmäisen kohdan suhteen en varmaan koe sen suurempia ongelmia. Vaikka pääsääntöisesti koitankin elää niin, etten toista samaa virhettä kahta kertaa, niin tiedän olevan joitakin asioita, joissa käy hullusti joka tapauksessa. Suuremman oppimisen kohdalla olen tämän Eeva Tikan ajatuksen edessä. Vaikkakin harjoitusta luulisi siihenkin jo tulleen tarpeeksi.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Joulun menoa

No siinä se sitten meni, se joulu. En muuten vieläkään ehtinyt/päässyt Brinkkalan talon parvekkeen alle joulurauhanjulistusta kuulemaan. Yllättäen ei edes harmita.

Koska vietimme oikeasti ensimmäistä joulua vain meidän perheen kesken, niin sovimme jo hyvissä ajoin, että tehdään niin kuin meitä sattuu huvittamaan ja jaksattamaan. Eli jos koko perhe nukkuu jouluaattona lähemmäs kymmentä ja Turkuun menevässä bussissa olisi pitänyt olla heräämisestä alta tunnin päästä, niin yhtälö on meillä täysin mahdoton. Ja kuten mieheni totesi, niin tv:stä joulurauhanjulistus  näkyy joka tapauksessa paremmin kuin jokirannan viimeisestä rivistä. 

Sain kuitenkin laatikot tehdyksi. Se on oikeastaan ihan hauskaa. Joskin perunalaatikko lähti lapasesta, vispilästä ja paistoastiastaan, mutta mitäs siitä sitten. Tosin se helkatin perunaliisteri oli kohtalaisen rasittavaa pestävää keittiön seinästä, hellasta, lattialta ja vaatteista, vispilän osista ja uunin pohjasta, mutta pääasia lienee, että siitä nyt jäi ihan hyvä määrä syötävääkin. Mutta kätevänä emäntänä en sentään keittänyt kastiketta hellalle kuten viime vuonna ja josta neiti jaksaa edelleen muistuttaa.

Muutenkin otimme käyttöön Heli Laaksosen hyvän joulun vieton ohjeet. Emme nyt ihan patjaa raahanneet olkkarin lattialle, mutta ison peiton kuitenkin. Siihen tuli sitten meidän joulupesä. Siinä ollen jaettiin lahjat, natustettin vihreitä marmeladikuulia ja suklaata. Pelattiin ekat yhteiset pelit ja avattiin lahjaksi saadut kirjat ja lehdet. Luulen siivoavani joulupesän huomenna pois. En tosin ole ihan varma, koska tämä olotila, jossa ei ole pakkoa mihinkään, on aika mukava.

En muista, koska olisin viimeksi ollut näin...vapaa....levollinen...jotain, niin sisäisistä kuin ulkoisistakin vaatimuksista. Etenkin niistä pään sisäisistä äänistä, jotka hokevat, että "ei näin" tai "älä" tai " jouluna pitää". Se on jokseenkin outo ja vieras tunne tai olotila, mutta ei tunnu pahalta. Tottahan toki asiassa on mukana ihmisen normaalit "velvoitteet"; talossa asuu lapsi, joka on komennettava nukkumaan  ja jolle on laitettava ruokaa jne. mutta se komentelija päästäni lienee lähtenyt myös joululomalle. No, en tosin usko, että se lomailee kovinkaan kauaa, mutta jos nauttisin tästä niin kauan kuin se on mahdollista.

joulua valmiiksi

Kuukausi tässä melkein vierähti joulua tehdessä. Ensin valmisteltiin seurakunnan 100-vuotisjuhlamyyjäisiä ja sitten on toivuttu ja yritetty tehdä omaa joulua. Ei tämä jälkimmäinen oikein suju.

Toisaalta, joulu tulee, on meillä sitten valmista tai ei. Muutenkin olen sitä mieltä, että ei ole mitään mieltä käyttää muutenkin kiireisiä päiviä siihen, että siivoaa kaappeja ja sängyn aluksia. En ole ajatellut viettää joulua sen paremmin kaapissa kuin sängyn allakaan. Kylppärin vois raivata kaikista tytön uima- kylpy- ja vesileluista, jotta joulun aikana pääsee helpommin lumileikkien jälkeen lämpimään suihkuun.

Tämä siivottomuus ei muuten päde työkuvioihin. Joitakin "siivous"kuvioita on pakko tehdä, jotta uusi vuosi pääsee töissä alkamaan. Tosin vapaaehtoistehtäviin ajattelin lisääväni tehtävän; lähetyssihteerin huoneen siivous myyjäisten jälkeen. Sen homman lisäksi on laatikkojen pohjilta kaivettava kaikki kuitit, tositteet, rahat ja muut lippuset ja lappuset, joilla on jotain merkitystä talous- ja tilastonikkareille. Ja täähän onkin taas sitä mun ominta aluettani. Mun uudenvuodenlupaus jälleen tällä osa-alueella on se, että ensi vuonna mapitan kaikki tämmöiset "tarpeelliset" heti kun niitä tulee. Kyllä ne kaikki tallessa ovat, mutta eivät helpossa järjestyksessä. (Toivottavasti tätä ei nyt lue kukaan meidän firman tilintarkastajista.)

Aurora kuunteli eilen mun joulusiivoussuunnitelmiani, jotka koskivat hänen huonettaan ja etenkin parvisängyn alla olevien pehmoeläinten asuin- ja majoitustiloja, sekä huoneen lattiaa ristiin rastiin kulkevaa Sodorin saaren rataverkkoa. Neidille tuli suunnaton hätä ja huoli; äiti ei saa siivota täällä. Niinpä hän isänsä kanssa suunnitteli varoituskyltin, jossa äitiä ehdottomasti kielletään astumasta tähän ao. valtakuntaan. Enpä taida tuosta viitsiä sotaa nostaa. Sen huoneen suhteen kun on muutenkin vähän niin, että se on puoli tuntia urakan jälkeen sen näköinen, että siellä on siivottu. "Ympärilleen levitettyjen tavaroiden pitää olla ympäriinsä levitettyjä, muuten en löydä niitä." Säästän kaikkien hermoja, kun roudaan vain kaikki siihen huoneeseen kuuluvat tavarat sinne ja vedän oven kiinni.

Mitä taas tulee jouluruokiin, niin onneksi on olemassa ne muut äidit, jotka tekevät meidänkin äidin ruuat. Jos jaksan, ehdin ja viitsin, niin teen laatikot itse. Toisaalta kuulin eräältä ihmiseltä hyvän neuvon ruokien suhteen. Kun jouluna on paljon sellaista ruokaa pöydässä, jota tuodaan siihen vain siksi, että niin kuuluu tehdä, niin tehdään ennakkoon selvitys siitä, kuka niitä oikeasti haluaa syödä. Jos kukaan ei halua, niin jätetään pois. Jokainen samaan ruokapöytään istuva voi myös nimetä pari- kolme ruokaa, jota ilman joulu ei tule ja nämä sitten löytyvät tehtävien tai ostettavien listalta. Luulen, että meillä on possua ja perunaa, perunalaatikon muodossa. Auroralle vähän valkosipulisilakkaa (yäk) lisäksi. Pipareja ja torttuja, mutta niitäkin enämpi siksi, että Aurorasta on hauska leipoa niitä. Mä tarvin suklaata.

Kahtena edellisenä jouluna olen suunnitellut MEIDÄN PERHEEN JOULUA. Arvatkaas kuinka on käynyt? Ensimmäinen kaatui omaan selkäleikkaukseen; tulin kotiin aatonaattona ja joulua vietin joko seisten tai maaten, istua ei saanut ja kyynärsauvojen kanssa koikkelehtien. Viime joulu kaatui johonkin muuhun ihmeellisyyteen. Jos vaikka nyt onnistaisi. Yhtenä haaveena itselläni olisi viimeinkin päästä paikan päälle kuuntelemaan joulurauhanjulistus. Olen asunut tässä naapurikaupungissa tarkalleen, itseasiassa tänään päivälleen 13 vuotta, enkä ole koskaan ehtinyt paikalle. Ja sen olen jo oppinut, että muita tavoitteita en sitten joululle asetakaan.

Leppoisaa joulun odotusta teille muillekin.

Reissunainen

Reissunainen on ollut viime viikolla niin tienpäällä kuin kiskoilla ja seilamaassa. Varsinainen lentäminen on jäänyt väliin, joskin välillä on ollut kiireen vuoksi melkoista matalalentoa. Onneksi kuitenkin tuo raideliikennekin on vaihteeksi toiminut kuin monopoliyhtiön kuljetussopimuksessa määritellään. Ja suuri ihme on vielä se, että vaihteeksi ihan aikataulujen mukaan. Joskin usein tuntuu siltä, että monessa kuljetusmuodossa aikataulu on olemassa vain sitä varten, että siitä nähdään, kuinka paljon ollaan myöhässä.

Turun kupeessa asuessa noi laivareissut on pääasiassa tullut tehtyä tällä lyhyellä välillä Turku-Tukholma. Nyt lähdin vaihteeksi seilaamaan välille Helsinki-Tukholma. Ja muistin taas oikein hyvin, miksi kaikki paitsi purjehdus sopii mulle paremmin. Turun ja Tukholman välinen reitti kulkee pääsääntöisesti saaristojen suojassa, joten eessuntaas-liikettä tulee kohtalaisen vähän. Hesasta se ei sitten ihan menekään näin. Onneksi tuuli oli suunnaltaan vastainen tai myötäinen, riippuen kulkusuunnasta, joten liikettä tuli vain edestakas, mutta ei sivusuuntaisesti. Maakravun pahin painajainen ei toteutunut; kulku idästä länteen ja myrskytuuli pohjoisesta etelään, jolloin olo olisi kuin pesukoneen linkousohjelmassa.

Vaan aamuauringon värjäämä tyyni Tukholman saariston maisema helpotti edellisen yön keinumisen tuskaa.

Ja muutenkin syksyisen kirpeä, mutta ihanan aurinkoinen Tukholma näytti parastaan. Joten markkinatalous koki karvaan tappion.

Sen reissun jälkeen ehdin olla kaikki kaksi yötä kotona ja taas liikenteeseen. Ohjelmassa kolmen ruuhkavuosiaan elävän ystävyksen mökkireissu. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Mikäs sen parempaa. Kolmen naisen voimin viikonlopun aikana saa kyllä järjestykseen lapset, lampaat, maailman ja miehet.

Mathildedahlissa ei mökillä tällä kertaa ollut lemmikkinä pientä söpöä hiirtä vaan  läheiseltä pellolta löytyi paikallisen yrittäjän alpakat. Ja maksamattona mainoksena alueelta löytyi myös aivan ihana vaateputiikki, jossa oli myynnissä alpakan villasta tehtyjä upeita vaatteita. Jos tulevan joulun lahjat ovat vielä hakusessa, niin niissä tuotteissa voisi olla ideaa, lämpöä ainakin.

Reissunaisen reissut ovat tältä syksyltä sitten varmaan ohi. Seuraavat viikot tehdään tiiviisti myyjäisiä ja sitten siirrytään jo joulukuun puolelle. Mihin se vuosi taas katosi?

Mä haluun

Tai kuten tytär asian ilmaisee: "Äiti, tuo mulle kaupasta." Ja tää vuoden aika lastenohjelmien suhteen on ihan, sanonko mistä. Varsinainen ohjelma mainoskanavalla kestää noin 7 minuuttia, ohjelma-ajaksi on merkitty vartti. Arvatkaas, mitä se loppuaika ennen ja jälkeen sisältää? Tarpeelliset kaupalliset tiedotteet, etenkin lelujen osalta. "Mä haluun ton ja toi olis kiva ja mulle toi." Argh!

Mutta totuus, niin nolo kuin onkin, on se, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Hyvin usein huomaan kuulevani omasta suustani; tuo mulle- tai mä haluaisin- lauseet. Mitään ei puutu, mutta jotain tahtois.

Kuulin taannoin neuvon, jonka mukaan on mahdollista saada se, mitä tarpeeksi haluaa. Kommentti pisti vähän ajatusrattaita liikkeelle. Ajatus on sinällään positiivinen; saat sen mitä haluat, kunhan haluat sitä tarpeeksi. Ja kun haluat tarpeeksi, niin keksit keinon saada haluamasi. Just nyt haluan jäätelön. Kävelen pakastimelle. Ei jätskiä. Ok, haluan edelleen jätskin. Siispä kuteet niskaan, lompakko mukaan ja lähimpään paikkaan, mistä saa ao. maitotaloustuotetta. Valinnat ovat vastapäinen hampurilaispaikka, josta saa ainakin pehmistä tai lähin kauppa, josta ei saa pehmistä, mutta montaa muuta lajia kyllä. Mutta se on sitten enää vain valinnan vaikeutta runsauden keskellä. Sama pätee myös moneen muuhun asiaan. Jos haluan vaihtaa ammattini toiseksi, niin se on täysin mahdollista. Saan varmasti vaikka merikapteenin paperit, jos todella sellaiset haluan tai pääsen yliopistoon. Vaatii aikaa ja vaivaa ja vähän rahaa ja suunnattomasti logistiikkaa ja järjestelyjä, mutta saisin toimimaan. Eikä kukaan kärsisi.

Nyt siirrytään eettis-filosofisen pohdinnan pariin. Älkää säikähtäkö, ei mitenkään liian korkealentoisesti. Mutta Jope Ruonansuun sanoin: "Aattelepa ite!", miten toimisit jos...

Haluat jotain, mutta valitset minkä tahansa tavan toimia saadaksesi haluamasi, jotakuta sattuu. Jossain vaihtoehdossa ehkä vain sinuun, toisissa mahdollisesti johonkuhun muuhun ja monessa vaihtoehdossa useampaan, mutta joka tapauksessa aina joku kärsii.

Joten unohdatko muut ja suunnistat kohti päämäärää hakien ne keinot, joilla saat haluamasi. Vai oletko "hyvä" ja kärsit itse, koska et voi saavuttaa sitä, mitä haluat? Ja kuten olen moneen kertaan sanonut; niin tiedän, että oma kärsimys ei jalosta, eikä tee kenestäkään parempaa. Lisätään joukkoon vielä pari muuttuvaa tekijää; osa niistä, jotka kärsivät, ovat täysin kykenemättömiä tekemään itseään koskevia päätöksiä. He ovat sen varassa, mitä sinä mahdollisesti päätät haluta.
Joten?

Enpä muuten haluaisi olla sotapäällikkö tai vastaava, joka pohtii sitä, että annetaanko kahden kuolla, jotta 50 pelastuu vai pelastetaanko kaksi, silläkin uhalla, että ne 50 muuta kärsivät jotenkin. Vai antaako ajan kulua, jos vaikka löytyisi ratkaisu, jolla pelastuvat kaikki. Tästä syystä en myöskään koskaan tule sopimaan ensihoitoyksikön hoitajaksi.

Pimeän pelkoa

Voihan kellon siirto! Kuka helkkari vieköön on tämänkin siirtoriesan keksinyt ja vain siksi että täällä kaupungissakin saisi lehmät lypsettyä valoisassa! Ja sitten on illasta säkkipimeää, kun olisi aikaa lähteä ulos. Kuka muka pimeään haluaa mennä?

Venäjällähän siirryttiin kokoaikaisesti kesäaikaan. Oli kyllä ihan kivaa tassutella Moskovassa Arbatin kävelykadulla, kun puoli 6 illalla oli vasta hämärää. No, ok, olihan se loppiaista, mutta silti. Ei se päivä kokonaisuudessaan ollut kuin se hassun kukonaskeleen verran pidempi. Ja oli siitä tietysti se riesa, että kun oltiin reissattu sinne katsomaan Moskovan valoja (siis jouluvaloja) niin väriloiston näki vasta myöhemmin illalla.

Kyllähän sitä tällaisia valoja ilokseen katselee pimentyneessä Moskovassa, mutta näitäpä ei täällä Suomen pimeässä nää vielä aikoihin ja kaiken kaikkiaan kaamos- tai jouluvalot on meillä kohtalaisen pliisuja.

Kaamosmasennuksen ja pimeän pelon kanssa kamppaileva haluaa äkkiä joko metritolkulla lunta tai jotain muuta "valkaisuainetta" maailmaan. Kyllähän se viime viikolla, se kellon siirto, hiukan helpotti kun oli vaihteeksi aikaisten lähtöjen aamuja ja piti tassuttaa töihin jo ennen kahdeksaa. Mutta sitten sateisena ja sumuisena iltana pimeä ehtii paikalle liian aikaisin, enkä oikein piittaa arpoa kulkuvuoroja kenenkään kanssa puolipimeillä katuosuuksilla, joilla kaupunkikin säästää joko energiaa tai rahaa tai molempia EU-direktiivien mukaisesti antamalla joka toisen katulampun olla pimeänä. Tahdon nähdä kyllin kaukaa, kuka on vastaan tulossa. Ettei se vaan ole joku, jolla on pahat mielessä. Mieheni kyllä lohduttaa aina välillä, että jos joku pimeässä viekin, niin valossa kuulemma palauttaa kohtalaisen nopeasti. Tiedä häntä, voi toki olla oikeassakin, mutta miksi ottaa riski. Etenkin kun vastaan voi tulla vaikka... Niin siis mikä?