Reissunainen

Reissunainen on ollut viime viikolla niin tienpäällä kuin kiskoilla ja seilamaassa. Varsinainen lentäminen on jäänyt väliin, joskin välillä on ollut kiireen vuoksi melkoista matalalentoa. Onneksi kuitenkin tuo raideliikennekin on vaihteeksi toiminut kuin monopoliyhtiön kuljetussopimuksessa määritellään. Ja suuri ihme on vielä se, että vaihteeksi ihan aikataulujen mukaan. Joskin usein tuntuu siltä, että monessa kuljetusmuodossa aikataulu on olemassa vain sitä varten, että siitä nähdään, kuinka paljon ollaan myöhässä.

Turun kupeessa asuessa noi laivareissut on pääasiassa tullut tehtyä tällä lyhyellä välillä Turku-Tukholma. Nyt lähdin vaihteeksi seilaamaan välille Helsinki-Tukholma. Ja muistin taas oikein hyvin, miksi kaikki paitsi purjehdus sopii mulle paremmin. Turun ja Tukholman välinen reitti kulkee pääsääntöisesti saaristojen suojassa, joten eessuntaas-liikettä tulee kohtalaisen vähän. Hesasta se ei sitten ihan menekään näin. Onneksi tuuli oli suunnaltaan vastainen tai myötäinen, riippuen kulkusuunnasta, joten liikettä tuli vain edestakas, mutta ei sivusuuntaisesti. Maakravun pahin painajainen ei toteutunut; kulku idästä länteen ja myrskytuuli pohjoisesta etelään, jolloin olo olisi kuin pesukoneen linkousohjelmassa.

Vaan aamuauringon värjäämä tyyni Tukholman saariston maisema helpotti edellisen yön keinumisen tuskaa.

Ja muutenkin syksyisen kirpeä, mutta ihanan aurinkoinen Tukholma näytti parastaan. Joten markkinatalous koki karvaan tappion.

Sen reissun jälkeen ehdin olla kaikki kaksi yötä kotona ja taas liikenteeseen. Ohjelmassa kolmen ruuhkavuosiaan elävän ystävyksen mökkireissu. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Mikäs sen parempaa. Kolmen naisen voimin viikonlopun aikana saa kyllä järjestykseen lapset, lampaat, maailman ja miehet.

Mathildedahlissa ei mökillä tällä kertaa ollut lemmikkinä pientä söpöä hiirtä vaan  läheiseltä pellolta löytyi paikallisen yrittäjän alpakat. Ja maksamattona mainoksena alueelta löytyi myös aivan ihana vaateputiikki, jossa oli myynnissä alpakan villasta tehtyjä upeita vaatteita. Jos tulevan joulun lahjat ovat vielä hakusessa, niin niissä tuotteissa voisi olla ideaa, lämpöä ainakin.

Reissunaisen reissut ovat tältä syksyltä sitten varmaan ohi. Seuraavat viikot tehdään tiiviisti myyjäisiä ja sitten siirrytään jo joulukuun puolelle. Mihin se vuosi taas katosi?

Mä haluun

Tai kuten tytär asian ilmaisee: "Äiti, tuo mulle kaupasta." Ja tää vuoden aika lastenohjelmien suhteen on ihan, sanonko mistä. Varsinainen ohjelma mainoskanavalla kestää noin 7 minuuttia, ohjelma-ajaksi on merkitty vartti. Arvatkaas, mitä se loppuaika ennen ja jälkeen sisältää? Tarpeelliset kaupalliset tiedotteet, etenkin lelujen osalta. "Mä haluun ton ja toi olis kiva ja mulle toi." Argh!

Mutta totuus, niin nolo kuin onkin, on se, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Hyvin usein huomaan kuulevani omasta suustani; tuo mulle- tai mä haluaisin- lauseet. Mitään ei puutu, mutta jotain tahtois.

Kuulin taannoin neuvon, jonka mukaan on mahdollista saada se, mitä tarpeeksi haluaa. Kommentti pisti vähän ajatusrattaita liikkeelle. Ajatus on sinällään positiivinen; saat sen mitä haluat, kunhan haluat sitä tarpeeksi. Ja kun haluat tarpeeksi, niin keksit keinon saada haluamasi. Just nyt haluan jäätelön. Kävelen pakastimelle. Ei jätskiä. Ok, haluan edelleen jätskin. Siispä kuteet niskaan, lompakko mukaan ja lähimpään paikkaan, mistä saa ao. maitotaloustuotetta. Valinnat ovat vastapäinen hampurilaispaikka, josta saa ainakin pehmistä tai lähin kauppa, josta ei saa pehmistä, mutta montaa muuta lajia kyllä. Mutta se on sitten enää vain valinnan vaikeutta runsauden keskellä. Sama pätee myös moneen muuhun asiaan. Jos haluan vaihtaa ammattini toiseksi, niin se on täysin mahdollista. Saan varmasti vaikka merikapteenin paperit, jos todella sellaiset haluan tai pääsen yliopistoon. Vaatii aikaa ja vaivaa ja vähän rahaa ja suunnattomasti logistiikkaa ja järjestelyjä, mutta saisin toimimaan. Eikä kukaan kärsisi.

Nyt siirrytään eettis-filosofisen pohdinnan pariin. Älkää säikähtäkö, ei mitenkään liian korkealentoisesti. Mutta Jope Ruonansuun sanoin: "Aattelepa ite!", miten toimisit jos...

Haluat jotain, mutta valitset minkä tahansa tavan toimia saadaksesi haluamasi, jotakuta sattuu. Jossain vaihtoehdossa ehkä vain sinuun, toisissa mahdollisesti johonkuhun muuhun ja monessa vaihtoehdossa useampaan, mutta joka tapauksessa aina joku kärsii.

Joten unohdatko muut ja suunnistat kohti päämäärää hakien ne keinot, joilla saat haluamasi. Vai oletko "hyvä" ja kärsit itse, koska et voi saavuttaa sitä, mitä haluat? Ja kuten olen moneen kertaan sanonut; niin tiedän, että oma kärsimys ei jalosta, eikä tee kenestäkään parempaa. Lisätään joukkoon vielä pari muuttuvaa tekijää; osa niistä, jotka kärsivät, ovat täysin kykenemättömiä tekemään itseään koskevia päätöksiä. He ovat sen varassa, mitä sinä mahdollisesti päätät haluta.
Joten?

Enpä muuten haluaisi olla sotapäällikkö tai vastaava, joka pohtii sitä, että annetaanko kahden kuolla, jotta 50 pelastuu vai pelastetaanko kaksi, silläkin uhalla, että ne 50 muuta kärsivät jotenkin. Vai antaako ajan kulua, jos vaikka löytyisi ratkaisu, jolla pelastuvat kaikki. Tästä syystä en myöskään koskaan tule sopimaan ensihoitoyksikön hoitajaksi.

Pimeän pelkoa

Voihan kellon siirto! Kuka helkkari vieköön on tämänkin siirtoriesan keksinyt ja vain siksi että täällä kaupungissakin saisi lehmät lypsettyä valoisassa! Ja sitten on illasta säkkipimeää, kun olisi aikaa lähteä ulos. Kuka muka pimeään haluaa mennä?

Venäjällähän siirryttiin kokoaikaisesti kesäaikaan. Oli kyllä ihan kivaa tassutella Moskovassa Arbatin kävelykadulla, kun puoli 6 illalla oli vasta hämärää. No, ok, olihan se loppiaista, mutta silti. Ei se päivä kokonaisuudessaan ollut kuin se hassun kukonaskeleen verran pidempi. Ja oli siitä tietysti se riesa, että kun oltiin reissattu sinne katsomaan Moskovan valoja (siis jouluvaloja) niin väriloiston näki vasta myöhemmin illalla.

Kyllähän sitä tällaisia valoja ilokseen katselee pimentyneessä Moskovassa, mutta näitäpä ei täällä Suomen pimeässä nää vielä aikoihin ja kaiken kaikkiaan kaamos- tai jouluvalot on meillä kohtalaisen pliisuja.

Kaamosmasennuksen ja pimeän pelon kanssa kamppaileva haluaa äkkiä joko metritolkulla lunta tai jotain muuta "valkaisuainetta" maailmaan. Kyllähän se viime viikolla, se kellon siirto, hiukan helpotti kun oli vaihteeksi aikaisten lähtöjen aamuja ja piti tassuttaa töihin jo ennen kahdeksaa. Mutta sitten sateisena ja sumuisena iltana pimeä ehtii paikalle liian aikaisin, enkä oikein piittaa arpoa kulkuvuoroja kenenkään kanssa puolipimeillä katuosuuksilla, joilla kaupunkikin säästää joko energiaa tai rahaa tai molempia EU-direktiivien mukaisesti antamalla joka toisen katulampun olla pimeänä. Tahdon nähdä kyllin kaukaa, kuka on vastaan tulossa. Ettei se vaan ole joku, jolla on pahat mielessä. Mieheni kyllä lohduttaa aina välillä, että jos joku pimeässä viekin, niin valossa kuulemma palauttaa kohtalaisen nopeasti. Tiedä häntä, voi toki olla oikeassakin, mutta miksi ottaa riski. Etenkin kun vastaan voi tulla vaikka... Niin siis mikä?