Syysväriläiskiä

Anteeksi, että tekstiä tulee vasta tänään. Syyslomalta paluu vaati tänään vielä lomaltapaluulomaa, oli sen verran rankka loma.

Lauantaina muistelin taas erästä runonpätkää, jonka tekijästä ei ole mitään muistikuvaa. Olen sitä opetellut joskus kauan sitten Pohojammaalla näytelmäkerhon johonkin esitykseen. Joskaan en sitä itse esittänyt, mutta varmuuden vuoksi ne piti kaikkien opetella kaikki, jos pitäisi paikata. Sitäpaitsi kyllin monta harjoitus- ja esityskertaa, niin ne oppi väkisinkin. Nyt en kyllä enää muista kuin pätkiä sieltä täältä.

"Muistatko, kun olimme niin pieniä, että istuimme maton reunalla ja heiluttelimme jalkojamme?" Pätkä on jäänyt mieleen varmaan siitä syntyvän mielikuvan takia. Tyttö ja poika todellakin istuvat sellaisen vanhanajan räsymaton reunalla ja heiluttelevat jalkojaan. Ja kertovat toisilleen TÄRKEITÄ asioita. Tuo mielikuvani nousi vahvana mieleen lauantaina Linnanmäen Valokarnevaaleilla, kun painelin Auroran ja Mirvan sekä serkkujeni kanssa isohupi-ranneke ranteessani laitteesta toiseen. Kuin silloin joskus lapsena. "Muistaako kukaan, mikä laite tässä oli ennen? Ja koskas se oli, kun..."-muistelut kuuluivat asiaan. Ja nyt sain viedä tyttäreni ensimmäisen kerran Vuoristorataan ja muistin oman ensimmäisen kertani siinä isäni kanssa. Ja tietysti se, että pääsin siihen vain isän kanssa ilman pikkusiskoa, nosti sen arvoa, vaikka pelotti vietävästi.

Mirvan Lintsi-Ruslan

Karusellin taikaa

Ukko, jonka kyydin jätin väliin

Loistava Rekkarallin kuski, siis se pienempi

Valokarnevaalin maisemia Rinkelistä

Vuoristorata valaistuna

No, en enää pelkää vuoristorataa, mutta ei mua ihan kaikkiin laitteisiin, missä keikutaan nurinpäin joka suuntaan, enää missään tapauksessa saa. 3D-lasien kanssa läpikäyty Kammokuja kirvoitti myös ihan tarpeeksi kauhunkiljaisuja. Serkkupoika, joka meni edeltä sanoikin, että hyvin kuului, missä olin tulossa. Ääni kertoi, kuulemma. Ja kun omaa äidinpuoleisen suvun ääniasteikon, niin se tulee sitten kovaa ja korkealta.


Syysloman alkupuoli olikin sitten rauhallista ja hiljaista mökkielämää. Niin hiljaista, että mökin lemmikkihiiri uskaltautui näkösälle. Sen vakituinen koti oli kai tiskikoneen alla ja kun se käynnistettiin, niin piti senkin lähteä "mökille" lomalle. "Mökki" löytyi siivousväline- ja kuivauskaapin välistä. Eipä tuosta ollut kuin yhtenä yönä vähän meluhaittaa, hajuhaitoista ei sitten puhutakaan.

Söpö pieni hiiri