Harmaan sävyjä

Ajoittain, joko siksi, että viralliset hullunpaperit omaavana vain hukkaan maailman, tai muusta syystä, on äärimmäisen vaikeaa erottaa harmaan sävyjä. Musta on musta, valkoinen on valkoista ja värit värejä. Niiden kohdalla homma menee suht yksinkertaisesti. Erotan sinisen sävyjäkin useampia, mm. laivastonsinisen, sähkönsinisen, indigonsinisen, vaalean sinisen jne. vaikka mieheni mielestä, käsittääkseni, on olemassa vain sinistä. Mutta harmaan sävyissä ei toimi, on vain harmaata.

Harmaata kun arjesta löytyy niin moneen lähtöön. Itse arki on harmaata, pääsääntöisesti. Joka koittaa muuta väittää, niin valehtelee tai sillä on vielä parempi lääkitys kuin mulla. Se on sitä, kun päivät toistuvat suunnilleen samanlaisina ja aamulla jo herätessäsi tiedät, miten päivä menee. Eikä ole myöskään epäselvyyttä siitä, mistä illan kinat lasten kanssa käydään. Eikä siinä mitään, arki saa mennä näin, pääsääntöisesti. Kunhan se säännöllisen epäsäännöllisesti saa jonkun väriläiskän.

Muistan yhden juhannuksen jälkeisen viikon mökillä, kun todellisuus meni kuten vanhassa vitsissä. " Täällä on satanut vain kaksi kertaa. Ensin satoi kolme päivää ja sitten neljä päivää." Tytär oli hiljan oppinut puhumaan kunnolla ja herättyään vaati mua avamaan sälekaihtimet. Tyttö katseli hetken ulos ja totesi "harmaata". Sitä samaa on tuntunut olevan myös tämä kesä. Ja nyt eletään vuodenaikaa, joka on mielestäni ollut enimmäkseen harmaa. Harmaat pilvet, harmaa sade, harmaat päivät. Vaahteranlehtien keltaista ja punaista vastaan harmaa on todella harmaata.

Monesti sanotaan, että maailma ei ole musta-valkoinen, vaan nimenomaan täynnä harmaan sävyjä. Itse en kykene löytämään harmaasta juuri mitään hyvää. Paitsi sen, että kyllin paksuun harmaaseen usvaan pääse piiloon. Hyvään piiloon, jossa saa olla rauhassa kaikelta ja kaikilta.

Toisaalta mietin, että olenko sittenkään kyvytön erottamaan harmaan sävyjä? Vai onko vika sittenkin korvien välissä, en kykene erottamaan ulkoista harmaata sisäisestä harmaasta. Enkä taida aina edes haluta tehdä eroa näiden välillä. Sisällä oleva harmaa kun vaatii yleensä itsensä tutkimista ja usein -ei niin kauniiden- puolien löytämistä itsestään.

Löysin joskus kauan sitten erään runon, joka kuvaa hyvin niin sisäistä kuin ulkoistakin harmaata. Kirjoitin sen äkkiä ylös paperilapulle ja pistin talteen kirjan väliin. Valitettavasti se osa, jossa on ruonoilijan nimi, on kadonnut. Saa kertoa, kenen tekstiä tämä on.

"Marraskuun sumua päässäni, sielussani.
Marraskuun sumua, läpitunkematonta, aavemaista.
Ajatukset lepäävät, oikenevat. Käsitteet vielä läpinäkymättömiä,
aikeet epäselviä.
Aistit antautuvat virkistävään uneen odottamaan näköpiirin aukenemista
kun sumun on aika väistyä.
Marraskuun sumua päässäni, sielussani."